Helsingin kaupunki allekirjoitti Euroopan Parlamentissa yhtenä 23:sta eurooppalaisesta kaupungista “Charter of Brussels” -asiakirjan, jolla sitouduttiin pyöräilyn edistämiseen integroituna osana urbaania liikkumista ja liikennettä. Asiakirjan tarkoituksena on saada Euroopan Unioni tukemaan vahvemmin kaupunkipyöräilyä.
Asiakirjan allekirjoittaneet kaupungit sitoutuvat osaltaan kasvattamaan pyöräilyn määrää 15 % sekä vähentämään pyöräilyonnettomuuksien määrää 50 % vuoteen 2020 mennessä. Lisäksi kaupungit lupautuvat lisäämään pyörätelineitä sekä parantamaan pyöräilyolosuhteita varkauksien vähentämiseksi. Myös pyöräilymatkailun ja -turismin määrää pyritään kasvattamaan olosuhteita parantamalla. Pyöräilyä pyritään edistämään yhteistyössä pyöräilyyn liittyvien toimijoiden, viranomaisten sekä kaupungin suunnitteluyksiköiden kanssa.
Toisaalta asiakirja vetoaa Euroopan Parlamenttiin, jonka toivotaan asettavan tavoitteeksi kasvattaa pyöräilyn määrää Euroopassa 15 % vuoteen 2020 mennessä. Tavoitteena on saada Euroopan Parlamentti perustamaan sekä virka pyöräilyä edistävään toimeen että asiaa edistävä sisäryhmä, ja asettamaan tarpeellinen budjetti pyöräilyn edistämiseksi tehtäviin toimenpiteisiin kaupungeille ja pyöräilyjärjestöille Euroopassa.


















Kommentit (3)
Kirjoita kommentti »Pyöräilyä kannattaakin edistää!
http://www.hs.fi/kaupunki/artikkeli/P%C3%A4%C3%A4kaupunkiseudulle%20ennakoidaan%20jatkuvaa%20ruuhkaa/1135246059008
Hyvä, että sitoutui, vaan koska Helsinki sitoutuu pitämään pyörätiensä vielä kohtuullisessa ajokunnossa?
Useita ajoratoja päällystetään vuodesta toiseen,mutta se vieressä kulkeva kevyen liikenteen väylä tuleekin jo liian kalliiksi päällystää, siispä sitä vai pietään näön vuoksi kaiketi ajatuksella, että onhan tuo päällystetty sentään alunperin, silloin kymmeniä vuosia sitten. Monin paikoin väylät ovat routimisten jälkeen suoranaisesti vaarallisen huonokuntoisia.
Toinen epäkohta, eikä pieni on kevyen liikenteen väylän käyttäminen milloin minkäkin rakennustarkoituksen takia rakentajien työmaa-alueena. Lieneekö suunnittelun puutetta vaiko hyvä-veli verkostoa, samoin kuin eri virastojen vuorotellen tekemät kaivannot, joille ei myöskään tunnu olevan mitään suunnitelmallisuutta ja jotka kaiken lisäksi jätetään sepelille usein kuukausikausiksi -ainakin parhaimmaksi pyöräilykaudeksi.
Kolmas asia työmatkapyöräilijänä, joka on silminnähtävää ja vuosi vuodelta pahenevaa, on erittäin huono työmoraali, joka on johtanut paikoitellen siihen, että talviset sepelikasat, jotka eivät keväällä kertahuitasulla sattuneet traktorin harjan kaaantuneen, jätetään siihen paikkaan. Asfaltilla oleva sepeli onkin sitten erityisen ikävä yllätys mm. äkkijarrutuksessa. Eli pitkä on matka Helsingillä aidoksi pyöräilykaupungiksi. Mutta suurien puheiden tasollahan suomalaiset ja erityisesti poliitikot ovat aina olleet ykkösiä, olipa puhe sitten maailman vähiten korruptoituneista tai parhaiten koulutetuista - ja kaiken lisäksi vielä itsekin uskovat näihin puheisiinsa, muuthan niitä eivät uskokaan.
Sitoumusteksti on englanniksi täällä: http://www.lhm.is/english/301-charter-of-brussels
Tärkeä korjaus on, että sitouduttiin tavoittelemaan 15% kulkutapaosuutta, eikä vain lisäämään pyöräilyä 15% nykyisestä.