Suomen suurimpiin pyöräilytapahtumiin kuuluva Tour de Helsinki polkaistaan käyntiin sunnuntaina Velodromilta. Kisan ennakkoilmoittautuminen on nyt loppunut, tapahtumaan on ilmoittautunut ennakkoon jopa 1300 pyöräilijää. Massiiviseen yhteislähtöön on vielä rajoitettu määrä jälki-ilmoittautumispaikkoja. Ilmoittautumisia otetaan vastaan Velodromilla lauantaina 5.9.
(kuva: Petri Sipilä)
140 kilometriä pituudeltaan oleva Tour de Helsingin reitti kiertää pääkaupunkiseudun rajoja ja päätyy takaisin Velodromille, jonka etusuora on myös Tour de Helsingin maali. Matkaan lähdetään poliisisaattueessa tasavauhtia ajaen, joko reitti on liikenneohjattu. Sen varrella on ruoka- ja juomahuolto, ja lisäksi maalissa ajajia odottaa lämmin ateria.
Mikäli oma osallistuminen jää tällä kertaa väliin, on kisaa hauska seurata myös sivusta. Nopeimmat kärjessä ajavat kisakuskit kertävät reitin SM-vauhtia ja tarjoavat jännitystä niin Velodromilla odottaville sukulaisille, tuttaville ja kannattajille, kuin myös reitin varrella kisaa seuraaville pyöräilyn ystäville. Johtoryhmän jälkeen saapuvat hieman hitaammin ajavat kilpailijat, ja eri tasoisia ajajia riittää reitillä tuntien ajan. Osa ajajista lähtee matkaan myös selvästi karnevaalihengessä. Kisassa on mukana myös pallopaita Jussi Veikkanen!

















